Mukavaa yhdessäoloa ja tekemistä aika ajoin.
MIKÄ ON PERHEKERHO?
- LASTEN JA AIKUISTEN YHTEINEN KOHTAAMISPAIKKA
- TOIMINTA PERUSTUU AIKUISTEN JA LASTEN YHTEISEEN KOKEMISEEN, ELÄMISEEN JA OPPIMISEEN
NÄIN SE TOIMII:
- SUURIN OSA TOIMINNASTA ON YHTEISTÄ
- LAPSEN OMA AIKUINEN HUOLEHTII LAPSESTA, mutta ohjaaja auttaa myös.
- TOIMITAAN YHDESSÄ LAADITTUJEN SÄÄNTÖJEN PUITTEISSA!
- ASKARTELUSSA AUTTAA LAPSEN OMA AIKUINEN (YHTEISTYÖTÄ!), mutta lastenohjaaja pystyy auttamaan myös.
- TEHDÄÄN KERHOA YHDESSÄ! ALOITTEITA, IDEOITA!
MITÄ KERHOSSA TEHDÄÄN?
- Kerho alkaa yhteisellä HARTAUSHETKELLÄ. Siinä opettelemme hiljentymistä,
pysähtymistä alttarin ääressä. Hartauteen kuuluu usein myös laulua.
- Toisinaan hartauden jälkeen on yhteistä OHJATTUA TOIMINTAA esim. askartelua, maalaamista, soittimilla soittamista, laululeikkejä….
- Välillä saamme myös mahdollisesti VIERAILIJOITA
- KAHVI- ja MEHUHETKI sekä pientä purtavaa (kuten; leipää/sämpylää, joskus myös leivän päälle kurkkua ja muuta, keksejä jne.), VAPAATA SEURUSTELUA ja JUTUSTELUA, kannattaa myös varata etenkin lapsille omia ruokia.
- Myös VAPAASEEN LEIKKIIN on mahdollisuus, kuitenkin aikuisten turvallisen huolenpidon alaisuudessa.
- LOPPUPIIRI Tule ystäväksi laulun ja Taivaan Isän siunauksen toivotuksineen lähettää kerholaiset kotiin odottamaan seuraavaa kerhokertaa.
OLET PERHEINESI LÄMPIMÄSTI TERVETULLUT MUKAAN!
-
Lapsille ja lapsiperheille
Linkki avautuu uudessa välilehdessä