Uutislistaukseen

Sururyhmä läheisensä menettäneille

Parikkalan seurakunnassa on alkamassa kaksi sururyhmää läheisensä menettäneille. 

Syyskaudella alkava, marras-helmikuussa kokoontuva sururyhmä pidetään Parikkalan kirkkoherranvirastolla (Pietarinkuja 2) klo 18 tiistaisin 29.11. alkaen.  Kevätkaudella maalis-toukokuussa kokoontuva sururyhmä pidetään Saaren seurakuntakeskuksella (Kaivotie 2) klo 18 tiistaisin 7.3. alkaen.

Molemmat ryhmät ovat avoinna kaikille asuinalueesta riippumatta. Molempien ryhmien kokoontumisen kellonaikaa on mahdollisuus muuttaa, mikäli suurimmalle osalle ryhmään ilmoittautuneista käy paremmin esimerkiksi iltapäiväaika.

Sururyhmä on suljettu ja luottamuksellinen. Kaikkia, sekä osallistujia että ryhmänvetäjiä, sitoo vaitiolovelvollisuus. Osallistuja sitoutuu läsnäoloon jokaisella kokoontumiskerralla.

Ryhmän ohjaajina toimivat kirkkoherra Raija Henttonen ja diakoni Jaana Vaittinen.

Sururyhmään mahtuu maksimissaan kahdeksan (8) henkilöä. Ryhmä täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.

Sururyhmään voi tulla mukaan, vaikka läheisen menetyksestä olisi kulunut jo pitemmänkin aikaa.

Lisätietoja ja ilmoittautuminen diakoni Jaana Vaittiselle p. 040 864 1236. 

 

17.10.2022 09.49