Parikkalan seurakunnan jumalanpalvelusohjelmisto uudistuu vuonna 2024

Parikkalan seurakunta valmistelee parhaillaan jumalanpalvelusohjelmistonsa uudistamista. Parikkalan seurakunnan kirkkovaltuusto hyväksyi kokouksessaan 9.5.2023 Parikkalan seurakunnan strategian vuosille 2023–2026, ja siinä yksi merkittävimmistä toimenpiteistä on jumalanpalvelusohjelmiston päivittäminen.
Nykyisin jumalanpalvelus vietetään Parikkalassa joka sunnuntai ja kaikkina kirkollisina pyhäpäivinä, Saarella noin kaksi kertaa kuukaudessa ja Uukuniemellä kerran kuukaudessa. Suurina kirkollisina pyhinä, kuten jouluna ja pääsiäisenä, jumalanpalvelus on vietetty kaikilla kolmella alueella.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana seurakunnan toimintaympäristö on kuitenkin muuttunut nopeasti. Jäsenmäärä on pienentynyt 4 972 (31.12.2012) jäsenestä 3 624 (31.3.2023) jäseneen. 3000 jäsenen rajapyykki saavutettaneen vuonna 2030. Korona-ajan myötä käytännöksi tullut jumalanpalvelusten striimaus Parikkalan seurakunnan YouTube-kanavalle on pienentänyt merkittävästi osallistujien määrää paikan päällä kirkoissa. Samalla se on tuonut netin kautta monia uusia ihmisiä jumalanpalvelusten äärelle. Parikkalan jumalanpalveluksia seurataan suorana joka sunnuntai noin 200 laitteelta. Paikan päälle jumalanpalveluksiin tulevien ihmisten toiveet ja tarpeet ovat myös muuttuneet. Jumalanpalveluksilta toivotaan yhä enemmän yhteisöllisyyttä ja useammin kirkkokahveja.
Oma vaikutuksensa uudistustarpeeseen on myös sillä, että seurakunnan henkilöstö on pienentynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana. Pappien määrä on laskenut kolmesta kahteen ja kanttoreiden kahdesta 1,6:een, tulevaisuudessa yhteen. Samalla pappien työmäärä on kasvanut, kun muidenkin seurakunnan työntekijöiden määrä on pienentynyt ja välttämättömiä tehtäviä on jaettu uudelleen.
Tavoitteena onkin, että vuodesta 2024 alkaen jumalanpalvelus vietettäisiin kiertävästi: Parikkalassa kaksi kertaa kuukaudessa, Saarella kerran kuukaudessa ja Uukuniemellä kerran kuukaudessa. Jumalanpalvelus alkaisi kaikilla alueilla pääsääntöisesti kello 10. Suurina kirkollisina pyhinä jumalanpalvelus vietettäisiin nykyiseen tapaan kaikilla alueilla ja tällöin aloitusaikaa porrastetaan. Lisäksi huomioidaan jokaisen alueen omat tärkeät perinteet, kuten Saaren orpokotijuhlat ja Uukuniemen kesäjuhlat. Striimaus järjestetään jatkossakin joka pyhä ja tulevaisuudessa myös Saarelle ja Uukuniemelle hankitaan tarvittava kuvauskalusto. – Uskon, että tällainen ohjelmisto palvelisi parhaiten Parikkalan seurakunnan tulevia tarpeita. Jumalanpalvelus on seurakunnan elämän keskus. On tärkeää, että seurakunta viettää jatkossakin jumalanpalvelusta kaikkina kirkollisina pyhinä paikan päällä ja etäyhteyksien välityksellä. Kun jumalanpalveluksia on määrällisesti vähemmän, niihin on mahdollista panostaa enemmän. Tehdään enemmän yhdessä ja kokeillaan myös jotain uutta, kirkkoherra Raija Henttonen sanoo.
Henttonen valmistelee jumalanpalvelusohjelmiston uudistamista yhdessä kirkkoneuvoston perustaman työryhmän kanssa. Asiasta järjestetään myös yleiset keskustelutilaisuudet Parikkalan ja Saaren kirkoissa helluntaina 28.5.2023. Henttonen toivoo, että seurakuntalaiset tulisivat rohkeasti mukaan keskustelemaan, sillä uudistuksen on tarkoitus palvella koko seurakunnan parasta ja juuri nyt on oikea aika vaikuttaa asiaan. Lopulliset päätökset asiasta tekee kirkkoneuvosto tulevan syksyn aikana. Päätökset viedään myös Mikkelin hiippakunnan tuomiokapitulin käsiteltäväksi, sillä samassa yhteydessä on tarkoitus hakea jatkoa poikkeusluvalle, joka mahdollistaa jumalanpalvelusten vieton talviaikana Parikkalan siunauskappelissa, Saaren seurakuntakeskuksessa ja Uukuniemen seurakuntatalossa.
16.5.2023 10.19