Paakasalmen hautausmaa

Uukuniementie 777, 59730 Uukuniemi

Hautausmaa sijaitsee noin 2,5 km Uukuniemen kirkolta Niukkalan taajaman suuntaan. Hautausmaan vanha osa, Lepola, on vihitty käyttöön vuonna 1891 ja uudempi osa, Rauhala, puolestaan vuonna 1937. Lepolan pinta-ala on 1,53 hehtaaria ja Rauhalan 2,48 hehtaaria.

Alue on jaettu uuden kartan mukaan kolmeentoista osastoon, joista vanhalla  Lepolan puolella on yksitoista ja uudella Rauhalan puolella kaksi. Osastoissa on yhteensä 3984 hautapaikkaa. Hautausmaa on aidattu ympäriinsä kiviaidalla.

Alueella sijaitsee myös kaksipaikkainen ruumishuone sekä varastona toimiva vanha leikkaushuone.

Muistomerkkien tulee soveltua hautausmaan ja osaston yleiskuvaan. 

Hautausmaa uusi kartta valmistui 2017.

 

Sijainti kartalla

Pysäköinti Pysäköinti
wc wc