kansanlaulukirkko

Musiikki

Musiikki on keskeinen osa kirkon ja seurakunnan toimintaa. Musiikilla on suuri merkitys ihmisten välisen yhteyden luojana. Kristus on läsnä ja vaikuttaa myös lauletussa sanassa ja soitetussa musiikissa.

Tule mukaan laulamaan, soittamaan tai kuuntelemaan!

'Kiitä Herraa, minun sieluni, ja kaikki, mitä minussa on, hänen pyhää nimeänsä. Kiitä Herraa minun sieluni, äläkä unhota, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt'  Psalmi 103:2-3

 

 

Kuorotoiminta

Seurakunnassamme on aktiivista kuorotoiminta ja lauluryhmätoimintaa Parikkalassa ja Saarella. Kuorot kokoontuvat kanttorin johdolla seurakuntatalolla Parikkalassa ja seurakuntakeskuksessa Saarella.

Kuorojen ohjelmisto rakentuu kunkin pyhän teeman ja pohjalta, sekä monipuolisella konserttiohjelmistolla.

Kuorot aloittavat uuden harjoituskauden tammikuussa ja syyskuussa. Uudet kuorolaiset ovat aina tervetulleita mukaan toimintaan. Ole yhteydessä kanttoriimme tai kuorolaisiin ja tule rohkeasti mukaan. Jokaisen ääntä tarvitaan!

Musiikki messuissa

Jumalanpalvelukset pidetään palmusunnuntaista vuoden vaihteeseen Parikkalan, Saaren ja Uukuniemen kirkoissa ja kovimpien pakkasten aikaan Parikkalan kappelissa, Saaren seurakuntakeskuksessa ja Niukkalan seurakuntatalolla. 

Seurakunnassa toimivat musiikkiryhmät ovat aktiivisesti mukana toteuttamassa messuja. Niiden ohjelmisto kuten myös jumalanpalveluksen virret valikoituvat kunkin pyhän aiheen ja tekstien pohjalta. 

Päivän psalmi voidaan joko lukea tai esittää yksin- tai kuorolauluna.

Perhemessuissa käytämme Lasten virsikirjoja.

Tuomasmessuissa laulamme lauluja Viisikielinen laulukirjoista, sekä muita moderneja hengellisiä lauluja.