Kastejuhla eli Ristiäiset

Ristiäiset ovat suuren ilon juhla sekä perheelle että seurakunnalle. Kristityksi seurakunnan jäseneksi ja Jumalan lapseksi tullaan kasteen kautta. Kaste perustuu Jeesuksen antamaan kastekäskyyn.

Seurakunta lähettää parin viikon sisällä lapsen syntymästä kotiväelle kirjeen, jossa on lapsen rekisteröintilomake ja ohjeita kasteen järjestämisestä. Kastejuhla voidaan järjestää kodissa tai seurakunnan tiloissa. Ristiäisten ajankohdasta, kastepaikasta ja papista sovitaan olemalla yhteydessä kirkkoherranvirastoon p. 040-1285 350. Seurakunnalta voi tarvittaessa lainata vauvalle kastemekon.

Kastava pappi ottaa vanhempiin yhteyttä sopiakseen tapaamisesta. Yhteydenotto tapahtuu viimeistään sen viikon alussa, jolloin kastejuhlaa vietetään. Kastetapaamisessa sovitaan kastetoimituksen kulusta,  pappi ja vanhemmat tutustuvat sekä tarvittavat rekisteröintilomakeet täytetään.

Kasteen yhteydessä seurakunta lahjoittaa kastetulle palavan kynttilän merkiksi siitä, että hän saa valonsa Jeesukselta, joka on maailman valo. Lisäksi kotiseurakunta lahjoittaa kastetulle vauvalle kastetöppösiksi "junasukat". Tilaisuuden päätteeksi jaetaan kaste- ja kummitodistukset.

Kastepöytä
Kastepöytä

Ristiäiset voidaan järjestää kirkossa, kotona tai muussa sopivassa paikassa. Lapsen tai aikuisen voi kastaa myös jumalanpalveluksen yhteydessä. Papin kanssa käydään ennen ristiäisiä kastekeskustelu, jonka aikana sovitaan ristiäisiin liittyvistä asioista. Seurakunnat varmistavat lapsen nimen laillisuuden, joten nimi tulee ilmoittaa seurakunnalle hyvissa ajoin, esimerkiksi juuri kastekeskustelun yhteydessä.

Ristiäisten järjestäminen

Kastetilaisuuden kulku vaihtelee sen mukaan, minkä ikäinen kastettava on. Usein kaste tapahtuu muutaman kuukauden kuluessa lapsen syntymästä. Kasteessa lapsi liitetään nimeltä kutsuen kristilliseen uskoon ja seurakunnan jäseneksi.

Ristiäisten kulku

Kummius on luottamustehtävä. Vanhemmat valitsevat lapselleen kummeiksi tärkeät aikuiset. Jokainen löytää oman tapansa olla kummi. Kastetulla lapsella tulee olla vähintään yksi kirkkoon kuuluva kummi.

Kummien valinta ja tehtävät