Majatalo-viikonloppu Oronmyllyllä
Tulevasta Majatalo -viikonlopusta on luvassa on innostava ja koskettava tapahtuma, jossa saa sekä nauraa että itkeä. Simojoen hienot laulut yhdistettynä Puhakan tarinoihin ja Jämsénin johtamiin rukouksiin muodostavat vahvan kokonaisuuden, josta jokainen kuulija löytää omaan arkeensa rohkaisua, iloa, lohtua ja ennen kaikkea toivoa. Päivillä mukana Pekka Simojoki, Jukka Jämsen, Ilkka Puhakka, Esko Luukkonen. Lisäksi Jaakkiman opiston entiset opiskelijat kokoontuvat Helena Markkasen ja Timo Huttulan johdolla lauantaina. Tilaisuudessa on mahdollista jakaa opistomuistoja ja pohtia opistoajan merkitystä oman elämän tapahtumiin. Lisäksi kuullaan terveisiä Ruokolahden kampuksen tämän hetkisestä tilanteesta.
Pekka Simojoki on yksi maamme tuotteliaimpia gospelmuusikkoja, joka tunnetaan monista tutuista yhteislauluista, ripariveisuista, virsistä sekä joululauluista. Lauluja on kertynyt yli 800, äänitteiden määrää ei kukaan tiedä ja monia hänen lauluistaan on käännetty myös eri kielille. Simojoki keikkailee usein trubaduurina kitara kainalossaan ja välillä hän esiintyy Exit-bändin tai EtCetera -kuoron kanssa. Viime vuosina hänet on nähty hyvin usein myös duona muusikko Sami Aspin rinnalla. Simojoki on ollut jo 40 vuotta tien päällä eikä vauhti tunnu hyytyvän.
Ilkka Puhakka on tällä hetkellä yksi maamme tunnetuimpia evankelistoja. Hänet tunnetaan innostavasta ja mukaansatempaavasta tyylistään ja koskettavista tarinoistaan. Monet Puhakan puheet nousevat niistä kokemuksista, joita hän sai vieraillessaan monien vuosien ajan Venäjän pahimmissa vankiloissa. Kun Ilkka saa vaihteen päälle, kukaan kuulija ei takuulla haukottele.
Jukka Jämsén on tunnettu raamattuopettaja ja rukouskouluttaja. Hänen taustanaan on lähetystyön innostava todellisuus ja kasvavien kirkkojen vireä ja iloinen rukouselämä armolahjoineen. Monet ovat kertoneet yllättyneensä siitä, kuinka mukavia ja helppoja Jukan johtamat tilaisuuksien rukoushetket ovat olleet. Jeesus sanoi lapsia uskon esikuviksi, ja onko joku nähnyt lapsiporukkaa, joka istuisi tylsästi hiljaa, jos ei ole pakko?
Tarkempi ohjelma löytyy linkin takaa: https://oronmylly.net/events/majatalo-viikonloppu-4-6-9-2026/
Thu Sep 03 22:50:17 EEST 2026