Uutislistaukseen

Avoin työpaikka: seurakuntamestarin toimi

SEURAKUNTAMESTARIN TEHTÄVÄ/TOIMI

Parikkalan seurakunta avaa haettavaksi seurakuntamestarin toimen eläköitymisestä johtuen. Hakuaika on 14.10. – 15.11.2026. Työpaikkana on Saaren ja Uukuniemen toimipisteet hautausmaiden ja kiinteistöjen osalta, mutta myös suntiontehtävät Parikkalan osalta. Tehtävä on toistaiseksi voimassa oleva ja kokoaikainen.

Parikkalan seurakunnalla on kolme kirkkoa, seurakuntataloa ja ruumishuonetta sekä kaksi siunauskappelia. Hautausmaita on yhdeksän, joissa tulet toimimaan pääasiallisesti ja jotka ovat vastuualuettasi.  Hautausmaat - Parikkalan seurakunta

Tarvitset auton tehtävien hoitoa varten, koska välimatkat ovat pitkät.

Tehtävä otetaan vastaan 1.2.2027 alkaen tai sopimuksen mukaan.

Tehtävänkuvasi on hyvin monipuoleinen:

  • Olet kesäisin lähiesihenkilö Saaren ja Uukuniemen kausityöntekijöillemme, tehden itsekin samoja tehtäviä heidän kanssaan
  • Vastaat noiden alueiden koneista, laitteista ja tarvikkeista
  • Haudankaivuu ja lumen auraus isossa kuvassa on ulkoistettu Saarella ja Uukuniemellä, kuitenkin pieniä lumiaurauksia työnnettävällä koneella on tehtävä
  • Varsinaisen seurakuntamestarin tehtäviin kuuluvat normaalit työt jumalanpalveluksissa ja kirkollisissa toimituksissa, vainajien vastaanotot sekä siunaustilaisuuksissa asioiden kulun ohjaaminen, olet tuki omaisille.
  • Olet yhdyshenkilö haudankaivuun urakoitsijaan, näyttäen hänelle esimerkiksi kaivettavat hautapaikat.
  • Vuorottelet toisten seurakuntamestarien kanssa viikkolevot ja loma-ajankohdat.
  • Olette myös hyvä tuki toinen toisellenne. Perehdytys ja työn ohjeistus ovat ehdottoman tärkeitä tehtäviin.
  • Tulet tarvitsemaan jonkin verran atk-taitoja seurakuntamestarin työssä, johon saat tukea ja neuvoa esihenkilöltä.

Hakijalta edellytämme:

  • tehtävään soveltuvaa koulutusta tai työkokemusta
  • oma-aloitteista ja vastuullista työotetta
  • valmiutta ilta- ja viikonlopputöihin
  • hyviä vuorovaikutustaitoja

Työtehtävän palkkaus on KirVesTes:n yleisen palkkausjärjestelmän vaativuusryhmän 403 mukainen ja peruspalkka kokoaikaisena on 2 639,94 €/kk. Lisäksi voit saada kokemuslisää 93,00 € - 347,50 €/kk, myös varallaolon korvaus tulee palkan lisäksi, joka on 95,00 €/kk.

Heräsikö mielenkiinto tehtävää kohtaan? Hienoa, laita hakemuksesi tulemaan viimeistään 15.11.2026 mennessä sähköisesti: teija.paakkinen@evl.fi  tai kirjallisesti: Parikkalan seurakunta/Kirkkoneuvosto, Pietarinkuja 2, 59100 Parikkala. Voit myös hakea sähköisesti Kirkkorekryn tuotantoympäristö

Varaudu mahdolliseen työhaastatteluun viikoilla 47.

Lisätietoja sinulle antaa talouspäällikkö Teija Paakkinen: teija.paakkinen@evl.fi tai puh. 044 0430 300.

2026-10-14 14:31:25.0